Rakennustalkoot kylätalolla jatkuivat kesän 2010 aikana

Rakennusten saavutettua harjakorkeutensa, ja saatuaan peltikatteet päällensä jo edellisenä vuonna, ei rakennusten ulkonäössä ollut odotettavissa kovin dramaattisia muutoksia kesän 2010 aikana. Rakennusteknisesti oli sen sijaan tarkoitus saattaa kylätalo ja syksyn aikana sellaiseen tilaan, että rakentamista voitaisiin jatkaa tulevana talvena purevista pakkasista huolimatta. Käytännössä tämä tarkoitti sitä että seinärakenteet, sisäkatto, ikkunat, ovet, viemäröinnit ja lämpöeristykset piti saada valmiiksi ennen seuraavaa talvea.

xVieressä kohoava metsästysmaja kulki koko kesän askeleen edellä kylätaloa, ja metsästysmajan puolella edettiin takan muurausvaiheeseen jo syksyn 2010 aikana. Kylätalon takan muuraus on tarkoitus aloittaa kesällä 2011.

Ensilumien sataessa lokakuussa 2010 oli kylätalokin valmistunut jo siihen pisteeseen, että lattian valu tuli ajankohtaiseksi. Valun lisäksi seuraavat isommat työvaiheet talolla ovat sähkö-, ja ilmastointityöt. Töiden vaativuudesta johtuen on nämä urakat tarkoitus suorittaa ulkopuolisia urakoitsijoita käyttäen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyläläisten talkoovoimalle ei olisi käyttöä. Lähes koko länsipääty rakennuksesta jätettiin tarkoituksellisesti avoimeksi, jotta rakennukseen sisään päästään isommallakin työkoneella. Valun jälkeen viimeinenkin osa puuttuvaa seinää on tarkoitus tehdä valmiiksi. Lisäksi on monia pienempiä vaiheita, joissa työvoimaa edelleen tarvitaan.

xxTalkookuvia katsellessa voi todeta, että ’odotuksista huolimatta’ rakennus koki myös ulkonäöllisesti kehitysaskeleen astetta valmiimmaksi. Samoin voi todeta, että kesälle ja syksylle asetetut tavoitteet tuli saavutettua. Hanke siis etenee omaan verkkaiseen tahtiinsa, taloudellisesti ja aikataulullisesti suunnitelmien mukaan, ja vääjäämättä kohti päätöstään.

ETUSIVU
YHTEYSTIEDOT
KYLÄYHDISTYS
KYLÄTALOPROJEKTI
TAPAHTUMAT
YHDISTYKSET
HISTORIA
KARTAT
LINKIT
KUVAGALLERIA




Porkkalan kyläyhdistys ry
Porkkalan kyläyhdistys ry